torstai 29. lokakuuta 2009

Huomenna bileet ja viikonloppuna muutto

Huh, kiirettä on pitänyt, eikä huilia ole vielä pariin päivään tiedossa.

Huomenna illalla on työpaikan pippalot 70-luvun teemaan Kalastajatorpalla, ja heti seuraavana päivänä on edessä muutto taka-Töölöön. Kiertolaiselämäni jatkuu vielä kahden kuukauden verran. Tässä Alppilan asunnossa vietin ensimmäiset Helsinki-kuukauteni, ja nyt on aika luovuttaa asunto New Yorkista palaavalle ystävälleni. Eräs toinen ystäväni lähtee lauantaina pariksi kuukaudeksi Zimbabween, joten pääsen hänen luokseen pitämään "talonmiehen" virkaa.

Kiertolaiselämä alkaa jo hieman tökkiä, sillä olen kyllästynyt elämään toisten nurkissa - ilman omia huonekaluja, tavaroita ja sääntöjäkin. Mulla on viimeksi ollut oma koti Porissa vuonna 2006, eli hyvin kauan aikaa sitten! Sen jälkeen olen reissannut ahkeraan eikä pysyvästä kodista ole ollut tietoakaan (enkä laske näihin laskuihin mukaan koti-kotia).

Olen kuitenkin päättänyt hommata itselleni vuokra-asunnon tammikuun alusta. Toivon löytäväni miellyttävän asunnon, josta voisi tulla pitkäaikainen kotini - onhan tässä jo tarpeeksi usein tullut muutettua muutaman kuukauden välein, joten nyt se saa riittää. Never say never, mutta kuitenkin :)

Hyvää viikonloppua!

torstai 22. lokakuuta 2009

Epämiellyttävä herätys


Heräsin voimakkaaseen ovikellon soittoon klo 6.05, pim pom pim pom. Unentokkurassa ehdin vain miettiä, että voi äly olenko nukkunut pommiin, vai oliko se kiinteistöhuollon järjestämä ilmastointilaitteiden tarkastus tänään ja olen vain unohtanut!? Menin ovelle ja katsoin ovisilmästä. Useita miehiä pimputtamassa kaikkien tämän kerroksen ovia. Hmm, olin edelleen unenpöpperössä, ja mietin että voiko nuo olla Jehovan todistajia kierroksellaan. Heh heh, nyt ajatus jo naurattaa. Avasin oven. Hetken aivot raksuttivat ennen kuin tajusin, ketä mies edusti työvaatteet päällään; palomiestä. "Onko siellä palanut ruoka pohjaan?", minulta kysyttiin. "Ei ole", vastasin. Sen verran aivoni alkoivat toimia, että huomasin kysyä onko jokin hätä. Palomies vastasi, että ei ole, jossain vain vähän käryää, voisin kuulemma mennä jatkamaan uniani. No joo, sen verran oli sokkiherätys, että uni on tipotiessään. Pääasia, ettei hätää ole. Noin klo 6.30 näin, kun paloauto ajoi pois ja sammutti vilkkunsa. Liekö ollut kyseessä väärä hälytys vai selvisivätkö vähällä ja nopeasti pohjaan palaneen ruoan kanssa...?

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Viikonloppu Pietarissa

Tärkein ensin, eli kynnet! :) Svetlana tekee älyttömön laadukasta työtä, ja olen käynyt hänellä jo pitkään. Nyt on kyllä ollut pitkä tauko geelikynsistä, mutta uuden työn saantini johdosta on jälleen varaa tuohonkin turhuuteen - onneksi :) Geelikynsien laittaminen kestää 1,5-2h, ja Sveta laskuttaa vain 27 euroa. Suomessa samasta saa pulittaa keskimäärin 70 euroa. Miettikääpä sitä! :)



Svetlanan kissat; Vasja, Pjatka (=kantapää) ja Sharfik (=huivi). Mainiot nimet! :D


Tässä lopputulos. Mulla siniset bling blingit ja N:lla klassisen punaiset.



Poseerausta Nevskillä.



Joku "talo".


Mahtavaa veistostaidetta.


Kaunis yksityiskohta sillalla.



Россия. Venäjä.



Kaksi erakkoa yhdessä. Huomaa koiralla oleva ihmisten takki. Странно, outoa.



Syömässä meksikolaista herkkuruokaa Tres Amicos -ravintolassa.



Miksei Suomessakin ole noin mahtavia leikkipaikkoja lapsille?



Jälleen poseerausta. Mun mielestä tuon graffiti-naisen kasvot muistuttavat seiväshyppääjä Jelena Isinbajevan kasvoja.


Elämää nähneet hissin nappulat.



perjantai 9. lokakuuta 2009

Pietariin!

Lähden tänään suoraan töistä viikonloppureissulle Pohjolan Venetsiaan eli Pietariin :) Reissu tulee olemaan rankka matkustamisen osalta, koska sunnuntaina pitää jo palata Helsinkiin, mutta uskon sen silti olevan vaivan väärti.
Yövyn ystäväni luona, ja huomenna on tiedossa kauneudenhoitoa. Toisin sanoen menemme ystäväni kanssa erään Svetlanan luo, joka tekee meille geelikynnet. Kuvia on tiedossa myöhemmin ;)
Suunnitelmissa on viettää aikaa hyvässä seurassa, syödä hyvin, kuljailla miljoonakaupungin kujilla ja kanavien varsilla sekä käydä lounaalla erään toisen hyvän ystäväni kanssa.
Reissu-raportti kuvien kera tiedossa ensi viikolla!

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Näin kauniisti aurinko valaisi Porvoonkadun vaahteraa perjantaina iltapäivällä. Muuten loppuviikko on ollut pilvinen ja tänään sunnuntaina on satanut kaatamalla ja tuullut myrskyämällä.



Mitäköhän rakennuksen kylkeen kirjoitettu "Koti 2" tarkoittaa, tietääkö teistä kukaan? Kyseinen rakennus löytyy sekin Porvoonkadulta.


Torstaina tein maaseutumatkan Hyvinkäälle. Tulin kutsutuksi katsomaan Hyvinkään näyttelijöiden Kuolemantanssit -näytelmää, joka on Ruotsin merkittävimmän näytelmäkirjailija August Strindbergin käsialaa. Näytelmä oli aika traaginen ja intiimi kertomus vanhenevan pariskunnan viha-rakkaussuhteesta.

On se vaan niin uskomatonta, miten vaativaa jopa harrastajateatteritoiminta on, ja kuinka laadukasta se onkaan. Ihmettelen miten näyttelijät pystyvät muistamaan kaikki vuorosanansa ulkoa jne. Kunnioitettavaa :)

Aurinkoista alkavaa viikkoa!