sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Muutoksia suunnitelmiin

Mun piti olla tämä viikko lomalla. Toisin kävi, sillä tuhkaongelma sekoitti lentoliikenteen. Mun piti päästä rentoutumaan Como-järvelle ja shoppailemaan Milanoon. Haaveilin ostavani erityisesti nahkasaappaat ja kenkiä muutenkin. Nyt on toistaiseksi pärjättävä vanhoilla "klooffanoilla" (<-- ymmärtääköhän muut kuin porilaiset tuota sanaa?).

Täytyisi kai alkaa anoa lentolippurahoja takaisin.

Myös heinäkuun loma meni uusiksi. Olin suunnitellut lähteväni Pariisiin, mutta pariisilainen ystäväni saikin uuden työn eikä hänellä olekaan silloin aikaa mulle. Höh. Enköhän mä jotain lomaviihdykettä siihen mennessä keksi. Loma on jo anottu ja siihen ajankohtaan myönnetty.

---

Pitäisi siivota pieni pihani kevätkuntoon, ja pestä ikkunat. Ehkä vapun jälkeen. Ai niin, mielenkiintoista päästä näkemään miten Helsingissä vietetään vappua. Laitan siitä sitten postausta. Äiti lähetti mulle ylioppilaslakin postitse, joten ei muuta kuin ensi viikonloppuna lätsä päähän ja kartsalle. Ystäväni Iida lupasi viedä mut Kaivopuistoon piknikille jne. Jee, sitä siis odotellessa!

torstai 15. huhtikuuta 2010

Tuliaisia Maltalta

Äiti tuli kaverinsa kanssa Maltalta, ja olin heitä vastassa lentokentällä koska tehtiin äitin kanssa vaihtokauppa; annoin sille mun iiiison matkalaukun ja sain siltä pienemmän matkiksen + käsimatkalaukun. Tarvitsen niitä, kun lähden tämän viikon sunnuntaina Italiaan (jos vain ilmatilaa ei ole Islannin tuhkan vuoksi suljettu...!).

Tässä kuitenkin tuliaisia (hunajaa, hilloa, basilikalla maustettua oliiviöljyä ja makeisia):


Kiitos äiti ja Kaija!

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Pääsiäinen Pietarissa

Lähdin pidennetyksi viikonlopuksi Pietariin, ja yövyin ystäväni N:n luona. Lähdimme pitkänäperjantaina yhteisen ystävämme M:n luokse pullakahveille.


Turistina vanhassa kotikaupungissa


Paikallinen ukko heräilee uniltaan?


Ärsyttävää kun kanaaliin on viskattu pullot ym. roskat, ei hyvä :(




N ja K auringon paisteessa


Vastuullinen tehtävä rahkapullien kantamisesta keittiöstä olkkariin vetää pienen vakavaksi


Pääsiäiskaffeet, ei kun -teet








K on reipas lapsi, kun jaksaa päivittäin äidin kanssa kiivetä jyrkät portaat ylimpään kerrokseen (olisiko ollut 6. kerros?). Minä talutin lapsen alas, ja lapsen käsi varmaan sinersi kun puristin niin kovaa :D

4-vuotias K kotiovellaan. On se iso likka jo!


Teehetken jälkeen äiti ja lapsi lähtivät ulkoilemaan puistoon, ja me lapsettomat lähdimme shoppailemaan Pietarin Zaraan. Aah se on taivas, ja niin iso ja kaunis rakennuskin vielä. Helsingin Zara on älyttömän pliisu tuohon verrattuna. Pietarin Zarassa on monta kerrosta...


... ja ihanainen Zara Home -osasto!


Lauantai-iltana menimme sirkukseen katsomaan Norsujen salaisuus -näytöksen. Valitettavasti se oli aika huono, plääh. No aina ei voi voittaa. Ehkä ensi kerralla onnistaa paremmin.