sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kävelyllä Kartanonkoskella

Terveisiä Vantaan Kartanonkoskelta!




Kävimme ensimmäistä kertaa Kartanonkoskella, ja alue oli niin kaunis ja viehättävä, että siellä olisi ihana asua, jos siihen olisi mahdollisuus. Kartanonkoskella on paljon uusia värikkäitä taloja, luonto lähellä, lapsille leikkipuistoja, koirapuistoja, Jumbon palvelut ihan vieressä, jne. Voi voi :-) Aurinkokin helli meitä. Saimme paljon hyvää mieltä kävelyretken jälkeen. Alueelle täytyy palata viimeistään kevään tullen. Kesällä siellä on varmasti postikorttimaisen kaunista.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Matkat mielessä

Teki mieli muuttaa blogin taustaa. Tykästyin tuohon lentokoneesta otettuun pilvikuvaan. Tosin, täytyy vielä yrittää josko onnistuisin rajaamaan reunoja siten, ettei ne näyttäisi niin hulluilta kuin nyt.

Kevyt ja raikas pilvikuva oli mieleen, koska tiedossa on pari matkaa. Mennään Ihastuksen kanssa Espanjaan huhtikuun puolen välin aikaan, ja sitten näen ranskalaista Annaa ja puolalaista Urszulaa maaliskuun lopulla Wienissä, jos kaikki vain menee suunnitelmien mukaan.

Mukavaa, kun on matkoja mitä odottaa :P

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Vuosi 2011

Kuva on otettu aattoyönä noin klo 4 aamulla, kun olimme ulkoiluttamassa koiraa. Oli hassua, kun vastaan tuli muitakin koiran ulkoiluttajia ja tietenkin paljon muitakin tyyppejä palaamassa koteihinsa juhlien jälkeen.

Vuoden 2009 uudenvuoden aattona vietin rauhallista koti-iltaa uudessa vuokra-asunnossani, mutta tänä vuonna olin vastaanottamassa uutta vuotta Ihastuksen ja hänen kaveripiirinsä kanssa. En valvo lähes koskaan kovin myöhään, mutta tänä vuonna menimme nukkumaan vasta klo 5! :O Vaihtelu virkistää :)

Vuoden 2010 aikana elämäni heitti kuperkeikkaa; sain vakituisen työn, löysin miehen ja ostin asunnon - aikamoista! Innolla odotan mitä tapahtumia vuosi 2011 tuo tullessaan. Toivottavasti saan helliä levotonta sieluani ainakin joillakin muutoksilla ja mielenkiintoisilla tapahtumilla. Aika sen näyttää. Elämä on ihanaa <3

Iloa ja onnea alkaneelle vuodelle 2011 - meistä jokaiselle!